Oliko ennen paremmin?

Ihmiset rakastavat suuria selityksiä. Koko maailmaa jäsentävät ajatusmallit luovat turvallisuutta ja saavat sekavan maailman näyttämään ainakin hetkeksi ymmärrettävältä. Sillä ei ole niinkään väliä, ovatko luomamme selitykset totta. Kun koko maailmaa tarkastellaan omien selitysten kautta, ne näyttävät automaattisesti erittäin tosilta.

Hyvin yleinen suuri selitys on nimeltään Ennen oli paremmin. Siinä asioiden nykytilaa verrataan siihen hyvään tilaan, jonka menneisyydessä muistetaan vallinneen. Selitys lienee lukijalle tuttu erityisesti teknisistä asiayhteyksistä: ”Minun nuoruudessani ei ollut näitä kaikenlaisia iPhoneja. Silloin puhelinta käytettiin soittamiseen!” ”Kun minä olin lapsi, me leikittiin ulkona. Nykyajan nuoret vaan istuu yöt ja päivät koneella.” Myös musiikkimaailmasta löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, miten musiikin uusia keksintöjä (esim. Auto-Tune) haukutaan vertaamalla niitä siihen, mikä ennen oli parempaa.

Ennen oli paremmin selitys näkyy joskus yksilötasolla masentuneen ja ahdistuneen ihmisen elämästä. Elämän nykytila tuntuu merkityksettömältä ja huonolta. Masentunut palaa muistoissaan usein lapsuutensa ja nuoruutensa kulta-aikoihin, jolloin omalla elämällä tuntui olevan enemmän merkitystä. Joskus masentunutta saattaa auttaa sen oivaltaminen, että Ennen oli paremmin ajatusmalli ei kerro koko totuutta. Ihmisen on löydettävä elämän nykyhetkestä mielekkyys.

Yhteisötasolla Ennen oli paremmin kertomusta käytetään luomaan identiteettiä. Erityisesti hengelliset lahkot muistelevat oman liikkeensä kulta-aikaa, jolloin liikkeen suuret hahmot vaikuttivat ja sanoma oli puhdasta. Nykyhetkessä nähdään maallistumista ja luopumusta, ja liikkeen jäsenet saadaan sitoutumaan lupaamalla uusi menneisyyden kulta-aika. Tuosta tulevasta Ennen oli paremmin kulta-ajasta käytetään nimityksiä herätys, uusi aika ja taivas.

Lukijan ei pidä ymmärtä väärin. Joskus Ennen oli paremmin kertomukset pitävät paikkaansa. Ongelma piilee kuitenkin siinä elämän paradoksaalisessa tosiasiassa, että toimintaansa eri aikaväleillä pohdiskeleva ihminen kykenee elämään vain nykyhetkessä. Kaikki tietomme menneisyydestä on muistelua, ja taaksepäin katsomisella on tapana kullata muistot. Toisaalta tulevaisuuteen katsominen on aina arvelua, spekulointia ja uskomista. Liian itsevarma ei kannata olla sen suhteen, mitä huominen tuo tullessaan.

Suurissa selityksissä ei ole mitään vikaa. Ihmisen on vain hyvä muistaa, että oma suuri selitys saattaa olla virheellinen. Jokaisessa nykyhetkessä on itseasiassa sekä hyviä että huonoja puolia. Ihminen voi itse valita kumpiin keskittyy. Optimisti nauttii hyvästä, yrittää vaikuttaa siihen huonoon, johon pystyy ja rukoilee sen huonon puolesta, jota ei muuttaa voi.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Oliko ennen paremmin?

  1. Great post! ”Before was better” is a common refrain in so many areas of life – politics, religion, etc. As you say – it may have been better, but does that matter really? In the end, things are different now than before and they will be different in the future. That is the only constant.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s